Tuumauksia toiselta puolelta "Huuto ei auta, voimaa olla pitää".

Miltä se näyttää?

  • Näkökulma muuttaa havainnon?
    Näkökulma muuttaa havainnon?

Lukioaikana kävin inspiroivaa keskustelua itseäni fiksumman opiskelutoverin kanssa. Hän arveli matemaattisesti lahjakkaampana, että olisi periaatteessa mahdollista kehittää matemaattinen malli tai kaava, joka vastaisi kaikkiin kysymyksiin. Humanistisemmin suuntautuneena rohkenin epäillä. Johtaisiko mallintaminen todennäköisemmin siihen, että todellisuutta alettaisiin yksinkertaistaa paremmin malliin sopivaksi? Me kaikki tunnemme vuokaaviot ja nelikentät. Aina kun konsultti esittelee nelikenttää, ajatukseni harhautuvat. Ovatko asiat kaksiulotteisia luonteensa vuoksi, vaiko siksi että z-akselin piirtäminen on vaikeampaa? Kuten Linnunradan käsikirja liftareille painottaa: käsikirja on ehdoton, todellisuus vaihtelee.

Nämä pohdinnat ovat palanneet mieleen vähitellen, kun olen seurannut nykyisin käytävää julkista keskustelua. Sen logiikka kiteytyy keskusteltaessa maahanmuutosta. Olet joko fasistinen persu tai punavihertävä kukkahattutätti. Asia on musta tai valkoinen, joko tai. Entäs me muut, jotka näemme harmaan sävyjä ja villeimmät meistä vielä värejäkin? Onko meidän pakko valita puolemme? Pääsenkö inkvisiition mustalle listalle, jos väitän että molemmat ääripäät ovat väärässä?

Todellisuus on moniulotteinen. Ei rajoja pidä sulkea. Kaikkia ei pidä ottaa vastaankaan. Presidentti Niinistö totesi, että osalla maahan pyrkivistä voi olla pahat mielessä. Olisi perin kummallista, jos näin ei olisi. Turvapaikan hakijoiden joukkoon voi eksyä tai suorastaan soluttautua henkilöitä, jotka uhkaavat kansallista turvallisuutta. Vieläkin todennäköisemmin joukkoon voi eksyä henkilöitä, jotka uhkaavat muita turvaa hakevia. Miksi tästä ei puhuta? Todellisuudessa turvallisuustilanne esimerkiksi vastaanottokeskuksissa vaihtelee. Sivistyneen maan pitäisi voida huolehtia siitä, että meiltä turvaa hakevat myös saavat sitä, eivätkä koe vainoja enää viranomaistemme huostassa.

Keskustelu on jankkaamista, jos siitä puuttuu aito dialogi. Moni keskustelee niin, että sanoo sanottavansa. Kun sitten toinen puhuu, valmistaudutaan omaan seuraavaan repliikkiin. Aitoon keskusteluun kuuluu kuitenkin myös kuunteleminen, ei vain sanominen. Paras ja antoisin keskustelu on sellainen, jonka perusteella huomaa olleensa väärässä ja voi muuttaa mielipidettään. Se on kasvamista ja kehittymistä.

Maailma on erilainen, kun sitä tarkastelee erilaisista näkökulmista. Näkökulma muuttaa havainnon joskus kokonaan toisenlaiseksi. Siksi on tärkeää jakaa toisten näkökulmia. Maailma ei ole yksiulotteinen tai edes kaksiulotteinen. Lukioaikainen äidinkielen opettajani kuvasi Valittujen palojen kirjalyhennelmiä kirjallisuuden raiskaamiseksi. Samalla tavalla mustavalkoista ajattelua voi pitää todellisuuden raiskaamisena.

Arvoisat mustat ja valkoiset. Te olette pahemman kerran väärässä. Olette vain pelokkaina takertuneet uskomuksiinne. Ulkaltakaa päästää irti ja katsella maailmaa. Sieltä löytyy sävyjä. Ja jos oikein hullaannutte, voitte nähdä jopa värejä. Maailma on moniulotteinen mesta.

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (3 kommenttia)

Käyttäjän heikkihyotyniemi kuva
Heikki Hyötyniemi

"Te olette pahemman kerran väärässä"

Etkö voi tinkiä ehdottomuudestasi? Entä jos kaikki ei olekaan samaa kirjavaa mössöä?

Käyttäjän LeoMirala kuva
Leo Mirala

Mustat ja valkoiset, te kaikki ja tietysti me kaikki olemme väärässä, myös Kati itse.
Eli Katihan on ihan oikeassa!

Jaakko Häkkinen

Samaa olen itsekin äskettäin pohtinut:
http://jaska.puheenvuoro.uusisuomi.fi/200886-blokk...

Blokkiutumisen ongelma on se, että uskoa tunnustavat eli mahdollisimman kärkevät kommentit saavat eniten hyväksyntää samanmielisiltä. Poterot syvenevät, ja keskellä olevatkin alkavat näyttää vastapuolella olevilta.

Aina ei ole mahdollista arvioida mikä on oikea ja mikä väärä tapa, mutta harvoin ainakaan ääripäiden näkemykset ovat järkevimpiä.

Toimituksen poiminnat