Tuumauksia toiselta puolelta "Huuto ei auta, voimaa olla pitää".

Priorisointi on ruma sana

Kun keskustelee keskeisten poliitikkojen kanssa, tulee joskus omituisia hämmennyksen hetkiä. Miten pienellä tiedolla ja ymmärryksellä asioita voidaankaan päättää! Postfaktuaalinen aika ei ehkä ole uusi keksintö, mutta sen häpeämättömyys on. Fiilispohjalta vaan. Ja minun fiilikseni on parempi kuin sinun fiiliksesi.

 

Ajan henki tuntuu olevan, että julkisen sektorin työntekijä on roisto ja syyllinen kaikkiin kansallisiin ja eritoten kansantalouden ongelmiin. Mielenkiintoista. Suurin osa julkisen sektorin työntekijöistä on suhteellisen matalapalkkaisia naisia. Mistä he ovat saaneet vallan sotkea kaiken?

Ajan henki tuntuu heijastuvan ratkaisuihinkin. ”Pöhöttynyttä” julkista sektoria on leikattava ja palkat on betonoitava ikuisiksi ajoiksi pohjamutiin. Suomeksi. Naisten kuuluukin olla marginaalissa pienine palkkoineen. Olisivat tyytyväisiä kun ovat päässeet nyrkin ja hellan välistä toteuttamaan kutsumustaan.

Jos julkista sektoria on karsittava, pitäisikö keskustella sen tehtävistä? Mitä julkisen sektorin pitää tuottaa ja kenelle? Poliitikon vastaus on kaikkea ja kaikille. Säästöjä ei kuulemma tehdä auttavista käsistä vaan hallinnosta. Niin. Ne kolme miljardia. On meillä melkoinen hallinto? Säästöjä tuovat myös it-ratkaisut, tietää poliitikko.

Kukaan poliitikko ei ole osannut kertoa millainen käynnykkäsovellus auttaa mummon lattialta ja pesee hänet. Kukaan poliitikko ei ole esitellyt robottia, joka oikeasti vastaa psykososiaalisiin tarpeisiin. Sen sijaan vaikkapa hoitoalan ammattilaiset tietävät, että toinen toistaan kalliimmat tietojärjestelmät ovat enimmäkseen kankeita ja epäkäytännöllisiä. Niiden myötä ihmisten hoitamistarve ei ole vähentynyt. Sitä vastoin tilastointi, kirjaaminen ja byrokratia ovat lisääntyneet. Toimivatkin sovellukset ovat yleensä tuoneet jotain lisää, harvemmin niinkään korvanneet vanhaa.

Jos julkista sektoria on vaikkapa terveydenhoidon osalta karsittava, pitäisikö keskustella keitä hoidetaan ja millä kriteereillä? Ei, sanoo politiikko. Priorisointi on ruma sana. Me pystymme kyllä hoitamaan kaikki. Mistä lähtien pystytään? Yksikään poliitikko ei halua priorisoida. Ei haluta sanoa, että miesten vaivoja on hoidettava vähemmän ja naisten vaivoja enemmän. Ei haluta sanoa, että sairaat tarvitsevat hoitoa ja resursseja enemmän kuin terveet. Kaikille vaan pirusti kaikkea. Se on epäpoliittista politiikkaa.

Terveydenhuollon ammattihenkilönä mietin asiaa toisesta vinkkelistä. Eettistä kai olisi aina ja kaikkialla auttaa kaikkia kaikessa? Professionaalista se ei välttämättä ole. Kovaa työtä tekevä hoitaja on pienen palkkansa ansainnut ja se pitää voida nostaa arvelematta ja suurta ylpeyttä tuntien. Jokainen ropo on omalla työllä ansaittu. Ratkaisu ei voi olla, että sama työ tehdään vähemmillä rovoilla?

Olen huono ihminen. Välitän kyllä lähimmäisestä, autan mahdollisuuksien mukaan ja annan säännöllisesti rahaa hyväntekeväisyyteen. Teen vapaaehtoistyötäkin voimieni ja mahdollisuuksieni mukaan. Mutta erityistä kutsumusta hoitotyöhön en tunne. Pidän kyllä työstäni ja hetkittäin se on palkitsevaakin. En silti tekisi sitä, ellei siitä maksettaisi palkkaa, jolla voi elää.

Kysynkin poliitikolta, olisiko vaihtoehto, että tehtäisiin samoilla resursseilla vähemmän, kohdennetummin ja paremmin. Entä jos karsittaisiin vähemmän tärkeitä ja keskityttäisiin olennaiseen? Ei, sanoo poliitikko. Priorisointi on ruma sana ja kiroilu on tymää. Me ei ollenkaan lähdetä siihen, sanoo poliitikko. Mihinkäs me sitten lähdemme? Priorisointia tehdään joka päivä. Annetaanko tämä respiraattori A:lle vai B:lle? Leikataanko ensin C vai D? Kotiutetaanko E vai F, vaikka molemmat ovat liian huonokuntoisia pärjätäkseen säällisesti kotona? Annetaanko laitospaikka jonossa olevalle G:lle vai H:lle? Kenelle annetaan päivän viimeinen vapaa lääkäriaika? Poliitikko ei priorisointia tee, eikä siitä tiedä. Sen tekevät etulinjassa käytännön työtä tekevät ammattilaiset, joilla ei ole vaihtoehtoa. Resurssit ovat rajalliset. Ne tulevat jatkossakin olemaan rajallisia. Lääketieteen mahdollisuudet kehittyvät varmasti nopeammin kuin taloudelliset resurssit.

Jos poliitikko haluaa olla muutakin kuin kapula rattaissa, hänen pitäisi olla kiinnostunut päätöstensä perusteista ja vaikutuksista. Pitäisi uskaltaa asettaa tarpeita järjestykseen, koska juuri siitä yhteiskunnassa ja politiikassa on kysymys. Kaikkea ei voi saada. Jotain voi. Jostain syystä poliitikko vaan haluaa ulkoistaa tämän päätöksenteon ammattilaisten armeijalle, jolla ei ole mahdollisuutta väistää vastuuta. Ellei poliitikko kykene päättämään ja kantamaan poliittista vastuuta, mihin häntä tarvitaan? Ehkä hallinnon virtaviivaistaminen voitaisiin aloittaa leikkaamalla puolet pois poliittisista instituutioista: eduskunnasta, valtuustoista, lautakunnista…?

Priorisointi ei ole ruma sana. On eettisesti oikein ja välttämätöntä, että niukat resurssit käytetään mahdollisimman hyödyllisesti. Hyöty ei tässä ole pelkästään ekomistista, vaan myös arvoihin perustuvaa. Kun poliitikko ei halua antaa lisää resursseja ihmisten hoitamiseen, hänellä pitää olla myös mielipide siitä keitä hoidetaan ja keitä ei ja millä perusteilla dilemma ratkaistaan. Ihan kokemuksen vuoksi suosittelen myös tutustumaan ammattilaisen arkeen: kannattaa tulla kertomaan silmästä silmään sairaalle ihmiselle miksi juuri häntä ei hoideta. Nyt sen tekee joku muu. Joku sellainen, jolta ei kysytä onko priorisointi ruma sana. Joku niistä roistoista.

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (1 kommentti)

Käyttäjän pekkapylkkonen kuva
Pekka Pylkkönen

Eikä kyse ole aina myöskään poliitikon halusta olla antamatta rahaa vaan koko kansantalouden laskusta. Kun rahaa on vähemmän ja apua haluavia enemmän, homma menee vaikeaksi. Ja tämähän meidän tilanteemme nyt on.

Sote työllistää jo nyt 10% enemmän porukkaa kuin koko Suomen teollisuus. Kuinka heikoksi suhde voi mennä ennenkuin korttitalo kaatuu? Suostuvatko sote-työntekijät ottamaan palkkansa jatkossa pelkkinä kuponkeina joilla saa vain terveyspalveluja?

Oma juttunsa on vielä se että Suomessa terveisiin panostetaan ehkä enemmän kuin sairaisiin suhteessa muuhun Eurooppaan. Sosiaaliturvamenoissa olemme Euroopan ykkösiä, terveydenhuoltomenoissa vasta kakkosia.

Toimituksen poiminnat